Näillä sivuilla voit tutustua Zoom8-junioreihimme, hieman taustatietoa purjehdusharrastuksesta ja tiukkoja vastauksia suoriin kysymyksiin J

 

Taikan kirjoittaman artikkelin junioreiden talviharjoittelusta voi lukea Navigaresta nro 2 sivu 100

 

 

Taika Hernetkoski, 14 v., Karihaaran koulun 7. luokka

 

-        Taika on kuulunut junioreihimme kesästä 2005

-        Ensimmäinen oma vene oli optimistijolla ”Harlekiini”, kesästä 2007 Zoom8-vene ”Taikatuuli”

-        Purjehduksen lisäksi harrastaa sähkökitaran soittoa ja on melkoinen J-rock-fani, tienaa keikkamatkarahansa jakamalla lehtiä kaksi kertaa viikossa

-        Koulussa lempiaineita ovat kielet, englanti, ruotsi, saksa ja syksyllä alkaa ranska

 

Mitä tekisit kesäisin, jos et harrastaisi purjehtimista?

-        Hmm… En tiedä. En edes muista, mitä ennen purjehtimista tehtiin. Kai vaan lorvailisin kavereiden kanssa J

 

Mitä tavoitteita sinulla on kesälle 2008?

-        Jo viime kesänä päätin, että tänä kesänä osallistun Zoom8 ranking-kisoihin ja SM-kisoihin. Kuinka moneen niistä nyt ehtii ja pääsee, en vielä tiedä. Kauheasti ei ole sijoitustavoitteita, kunhan nyt vaan pysyn jotenkin mukana. Sellaisessa isossa osallistujamäärässä en ole koskaan purjehtinut.

 

Mikä on ollut purjehduksessa ”huippuhetkesi” ja mikä on ollut ikävintä?

-        Suurin yllätys oli se, kun viime kesänä voitin sarjakilpailut. Silloin oli tosi ikävää kun eka valmentaja, Raimo, jäi pois, mutta muuten ei ole ollut mitään ikävää. No, jos ei mainitse jääkylmiä jalkoja tai sekaantunutta skuuttinarua tai puomin osumista päähän tai muuta sellaista J

 

 

 

Aleksi Jormalainen, 12 v., Karihaaran koulun 5. luokka

 

-        Elämänsä ensimmäisen optaripurjehduksen Aleksi teki 10-vuotiaana

-        Kuulunut KPS-junioreihin kesästä 2006. Keväästä 2007 Aleksi on purjehtinut omalla Zoomillaan.

-        Kun ei ole vesillä, Aleksi harrasta nyrkkeilyä ja kitaransoittoa.

 

Mikä on mieluisin purjehdussää?

-        Mukavinta purjehdus on poutaisella säällä leppoisassa tuulessa. Tosin pelityynikään ei ole mukavaa, puuskaisesta tuulesta en tykkää ollenkaan.

 

Mitä tavoitteita sinulla on kesälle 2008?

-        Haluaisin oppia hallitsemaan venettäni paremmin sekä aion osallistua lähialueen kilpailuihin.

-         

-        Säännöllisen harjoittelun ja valmennuksen avulla Aleksi on saavuttamassa

kesän 2007 tavoitteitansa!

 

 

 

Miska tutustumassa

purjehdusseuran turvaveneeseen.

 

 

Miska Linke, 14 v.

 

-        Junioreista Miska on ollut mukana purjehduksessa kaikkein pisimpään ja onkin kerännyt jo hyllyllisen voittopokaaleja eri kilpailuista. 

-        Osallistui ensimmäisiin Zoom8-ranking –kilpailuihin kesällä 2007 ja niitä on tarkoitus kiertää tänäkin kesänä.

-        Kesästä 2007 Miska on purjehtinut omalla Zoom8-veneellään ”Kipparilla”.

 

 

”Hulivili” purjehti voittoon kauden avajaiskilpailussa Kemissä 1.6.08

 

 

Vili Reinikainen, 14 v.

 

-        Vili siirtyi optarista Zoom8-luokkaan kesällä 2007 ja jo samana kesänä kävi kilpailemassa Zoom8-ranking –kilpailuissa.

-        Zoom8 ”Hulivili” kulkee Vilin mukana kilpailuissa myös tänä kesänä.

 

 

 

 

”Juupeliikka” merihädässä. Pienet kaatumiset eivät haittaa kun hallitsee niistä selviämisen.

 

 

Juuso Isola, 14 v.

 

-        Muiden junioreiden tavoin myös Juuso siirtyi Zoom8-luokkaan kesällä 2007.

-        Jatkaa ranking-kilpailuihin osallistumista myös tänä kesänä

-        Mieluisimpia purjehdussäitä ovat kovat tuulet ja korkeat aallot, kaatuneen veneen kääntäminen sujuu Juusolta hetkessä ja matka jatkuu.

-        Kun ei ole purjehtimassa, Juuson voi nähdä pyöräilemässä kalastusvehkeet mukanaan.